SDP lähtee Vantaa-Kerava-aluevaaleihin palvelut edellä

Suomalaiset luottavat sosialidemokraattien kykyyn ylläpitää hyvinvointivaltiota. Siksi demarit lähtevät nyt ensimmäistä kertaa järjestettäviin aluevaaleihin lupauksella siitä, että kannamme vastuumme myös sote-hyvinvointialueella. 

”Uudessa tilanteessa ollaan, kun Vantaa ja Kerava muodostavat yhteisen hyvinvointialueen. Onneksi meillä on tiivis yhteistyö keravalaisten kanssa ja vaalityö on saatu jo hyvään käyntiin”, kiittelee Vantaan Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Tarmo Parviainen. 

”Me demarit haluamme alueen kaikille asukkaille turvaa ja annamme lupauksen palvelujen toimivuudesta riippumatta siitä, mikä taho ne järjestää. Kuntalaisen ei tarvitse pohtia, saako apua, jos sille on tarvetta. Silloin kun on hätä, hoitoa on saatava heti. Kiireettömänkin hoidon tarve on todellinen ja lääkäriin on päästävä viimeistään viikon kuluessa”, linjaa Keravan valtuuston puheenjohtaja Anne Karjalainen.

”Hyvinvoivat vanhemmat ovat lapselle paras suoja. Alueelliset perhekeskukset monipuolisine palveluineen tarjoavat myös alan järjestöjen ja seurakuntien matalan kynnyksen toimintaa. Jokaisella pitää olla oikeus toisen ihmisen seuraan. Ja tämä koskee erityisesti meidän ikääntynyttä väestöämme. Jos kotona ei enää pärjää, läheisyys toteutuu vanhustenkeskuksissa ja hoivakodeissa. Vanhus on tärkein, ei järjestelmä”, tiivistää vantaalaisen kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Säde Tahvanainen.

Vantaan ja Keravan yhteistä vaalityötä on suunniteltu ja ehdokashankintaa on tehty hyvässä hengessä. Työ on tuottanut tulosta ja Uudenmaan Sosialidemokraatit vahvistikin ylimääräisessä piirikokouksessaan 6.10. Vantaa-Kerava-aluevaalien ensimmäiset 75 ehdokasta, joista 65 on Vantaalta ja 10 Keravalta. Ehdokasjoukossa on mukana kokeneita päättäjiä, rivijäseniä, nuoria, ikääntyneitä, uusia kasvoja ja konkareita. 

Ehdokkaat löydät täältä

Eero Heinäluoma vieraili Keravalla

”Onpa ilo olla täällä tänään teidän kanssanne”, totesi europarlamentaarikko Eero Heinäluoma ravintola New Sherwoodissa. Kahvit ja pullat olivat tarjolla osana valtakunnallista SDP:n toimintapäivää ja Keravallakin oli #sdpliikkeellä.

Eero kertoi aluksi lyhyesti omia ajatuksiaan, kuten siitä, että läheisyyysperiaate on tärkeää. Se, että asioista päätetään mahdollisimman lähellä ihmistä. Pääpaino olikin kuitenkin kolmikymmenpäisen yleisön kysymyksissä. Ja niitähän riitti. Puhuttiin aluevaaleista ja niissä mukana olevista ehdokkaista, hiilineutraaliudesta ja sen hinnasta, kunnallisen päätöksenteon haasteista otettaessa huomioon ympäristöasiat, energiantuotannosta, talouskurista ja -kasvusta, hävittäjähankinnoista ja saamelaisten asemastakin.

Yleisö oli aktiivinen ja kaikista huokui se ilo, joka jo pelkästä osallistumisesta syntyi.