Sosialidemokraatit ovat koko Euroopassa se voima, joka toimii linjakkaasti oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Tästä ja monesta muusta kertoi europarlamentaarikko Eero Heinäluoma vieraillessaan SDP Keravan kevätkokouksessa.
Jokaisen meidän vaaleissa annettu ääni on tärkeä. Eduskuntavaalien jälkeen Suomi on muuttunut vahvan kahtiajaon maaksi. Hallitus leikkaa jo valmiiksi heikossa asemassa olevilta ja samaan aikaan keventää veroja hyvätuloisilta.
Myös EU-tasolla työllisyyden, talouden ja toimeentulon asiat nousevat ensi vaalikaudella entistä tärkeämmiksi. Siksi myös näissä vaaleissa on tärkeää äänestää, erityisesti sellaista ehdokasta, jonka taustaryhmä EU:ssa on aikaansaavaa ja luottamustehtäväänsä vakavasti suhtautuvaa porukkaa. Vaikka EU saattaa tuntua kaukaiselta, sielläkin päätetään ihmisen kokoisista asioista. On täysin meidän edustajiemme ansiota, että esimerkiksi enää ei makseta hurjia summia internetin käytöstä toisessa EU-maassa.
S&D-ryhmä kannattaa osallistavaa eurooppalaista yhteiskuntaa, joka perustuu vapauden, tasapuolisuuden, yhteisvastuun, monimuotoisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteille. Ryhmän jäsenet ovat sitoutuneet edistämään Euroopan parlamentissa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, työpaikkoja ja kasvua, kuluttajien oikeuksia, kestävää kehitystä, rahoitusmarkkinauudistusta ja ihmisoikeuksia.
Eduskuntavaalien jälkeen olemme monesti kuulleet siitä, ettei vaalien jälkeen asioihin voi vaikuttaa. Nyt on siis oikea hetki. Käytä ääntäsi tulevissa EU-vaaleissa ja anna äänesi ehdokkaalle, jolle tärkeää on oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys.