Kun 8. kesäkuuta 2024 saapui tieto vakavasti sairastuneen Tuula Lindin äkillisestä poismenosta, Tuulan tunteneet ihmiset kertoivat heti, miten tieto poismenosta oli heitä koskettanut. Jokaisella oli luonnehdintansa Tuulasta, joka jätti jäljen meihin ja maailmaan.
Kannustava, avulias, suora, reilu, oikeudenmukainen, sydämellinen, toista tukeva, maailmanparantaja, liikunnallinen, keskusteleva, pragmaattinen, jalat aina maassa, vaikka pää olisi joskus pilvissä, äiti, mummo, solidaarinen, heikomman puolella, kestää kovimmatkin tuulet, ikuinen ystävä, ihmiset luonnehtivat Tuulaa.
Kaikki alkoi Helsingin Kalliossa 75 vuotta sitten, jossa Olga ja Hanski Nurmi antoivat ainoalle lapselle eväitä elämään. Oli elettävä niin, että voi olla osa yhteisöä ja olla toisille tueksi. Ikuiseksi stadin friiduksi itsensä nimennyt Tuula muisteli usein myöhemmin aikaa, jolloin leipä oli kovassa, mutta lähiyhteisö toistaan tukeva. Kavereita ja rakkaita ystäviä oli paljon, mutta ehkäpä vahvimpana lapsuusmuistonaan silti Tuula helli kesävarista, joka oli yhden kesän ajan hänen hoivattavanaan, villinä lemmikkinään.
Koulutielle pikku-Tuula meni Aleksis Kiven kansakouluun, samaan, jossa muutamia luokkia ylempänä oli tuleva presidentti Tarja Halonen. Samalla lailla kuin tuleva presidentti Tuula kasvoi arvostamaan yhteisvastuuta ja heikomman auttamista. Kaveria ei jätetty.
Helsingistä Tuulan lapsuudenperheen tie vei Espoon Laaksolahteen. Tuolloin vielä kylämäisessä Espoossa Tuula alkoi ottaa ensimmäisiä askeleitaan yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja liittyi sosialidemokraattiseen nuorisoliikkeeseen. Ajan henki oli osallistuva ja nuoret tempautuivat mukaan vaikuttamaan maailmaan. Kolmas maailma, kotimaan syrjäytetyt, köyhät, vangit, naisten asia, taloudellinen ja sosiaalinen tasa-arvo – näitä ja monia muita asioita nuori Tuula halusi parantaa. Ja teki sen tuulamaisen tarmokkaasti; muita kuunnellen, mutta ihanteistaan kiinni pitäen.
Ohjelmaryhmässä laulaminen, erilaiset seminaarit ja tärkeiden asioiden edistäminen toivat Tuulan elämään myös keravalaisen nuoren demarin Ollin, jonka kanssa hän meni naimisiin ja tällöin nimeksi muuttui Tuula Lind.
Keravalla Tuulan ja Ollin perhe kasvoi pian kahdella pojalla, Villellä ja Tapiolla. Kurkelan kautta perhe päätyi asumaan Kiltaan, jossa Lindien kodista tuli Tapion sanojen mukaan ”kuin nuorisotila”. Tämä perhe oli koko asuinalueen kokoinen, tienoon lapset viettivät aikaansa Lindien kotona ja kaikille oli aikaa. Kylän lapset kasvoivat yhteisössä, jossa oli lupa olla, kunhan oli kunnolla. Lindien kanssa oli turvallista olla. Tuulan ja Ollin kanssa kymmenet lapset lähtivät lukuisia kertoja myös tukkikämpälle Lappiin, jossa vaellettiin, kalastettiin, opittiin olemaan yhdessä ja elämään luonnon keskellä. Monelle jäi elinikäinen muisto näistä reissuista.
Valmistuttuaan yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tuula teki työtä muun muassa koulukuraattorina ja vankeinhoidon parissa. Tuulasta tuli kouluttaja, joka omistautui kouluttamaan vankeinhoidon väkeä ja auttamaan vankeja ja muuten elämässään vaikeille poluille eksyneitä. Kohti parempaa elämää. Sellainen Tuula oli, hän eli ja toimi toisten ihmisten paremmalle huomiselle.
Keravalla Tuula Lind oli aktiivinen työväenyhdistyksessä ja hänet valittiin ensimmäistä kaupunginvaltuustoon ensi kertaa syksyn 1980 vaaleissa. Siitä alkoi ura, joka hakee Keravalla vertaistaan. Tuula toimi kaupunginhallituksessa, sos.dem. ryhmän puheenjohtajana, monien lautakuntien kärjessä, monien neuvotteluiden vetäjänä ja sumien selvittäjänä. Hän oli siellä, missä tarvittiin Tuulan kaltaista ihmistä, joka oli osaava, laaja-alainen, tietävä, pragmaattinen, ratkaisuhakuinen ja sydämestään ihmisten asioita edistävä. Tuulan ura valtuustossa kesti yli 40 vuoden ajan.
Elämä toi Tuulan eteen myös kovia hetkiä, joista dramaattisin tapahtui alkuvuodesta 2001, kun hänen poikansa Ville surmattiin mielettömällä tavalla Keravalla. Hurja isku koetteli tuolloin Saviolla asunutta perhettä ja äitiä kovaa, ja kokemus jätti pysyvän jäljen Tuulaan. Mutta mustaakin mustemman keskellä Tuula kävi tapahtuneen läpi ja antoi anteeksi. Oli jatkettavana eteenpäin. Ja tehtävä sellainen maailma, jossa tällaista ei enää kenellekään muulle sattuisi.
Tuula oli jatkuvasti utelias ja tiedonhaluinen, hän halusi oppia uutta.
Viimeisen kahden vuosikymmen ajan, avioeron jälkeen, hän matkusti paljon, kävi konferensseissa ja vaellusretkillä ja piipahti lähialuematkoilla hyvien ystäviensä kanssa. Tuula oli myös aina valmis oppimaan uutta ja jakamaan oppimaansa muille. Ei opettaen vaan keskustelun ja yhteisten hetkien muodossa.
Ja kun poika Tapio löysi rinnalleen Susannan ja perheeseen syntyi kaksi poika, Ilmari ja Vilho, oli Tuulan suuri tehtävä toimia mummuna lapsenlapsilleen ja tukena perheelle. ”Pikkupojat” tulevat taas luokseni, käydään ulkona”, oli Tuulan suusta usein kuultu lausahdus. Pieni lähipiiri ja Tuulaa rakastava tiivis ystäväpiiri olivat muutenkin Tuulalle tärkeitä. Kun Tuula otti ihmisen lähelleen, hänestä tuli ikuinen sydänystävä.
Kun vakava sairaus lopulta saatteli Tuulan viimeiselle matkalleen, laskeutui meidän kaikkien keskuuteen suuri suru ja kaipaus. Olimme menettäneet ihmisen, jäljen jättäjän, suuren sydämen.
Sellainen oli Tuula Lind. Kiitos elämästäsi, Tupu!
Samuli Isola
Kirjoittaja on Tuula Lindin ystävä ja pitkäaikainen valtuustokollega