Hatunnosto kaupungin työntekijöille

Keravan Demareiden Teamsin välityksellä toteutetussa syyskokouksessa keskusteltiin vilkkaasti mm. kuntien tilanteesta. Tämänkin lehden sivuilta olemme saaneet lukea, kuinka joillekin oikean laidan poliitikoille kaupungin työntekijät ovat enimmäkseen kuluerä ja menojen kohde, josta voi helposti säästää. Me demarit sen sijaan haluamme kiittää kaupungin työntekijöitä, ja osoittaa suurta arvostusta heitä kaikkia kohtaan tässä poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa.

Kunnat ovat merkittäviä työllistäjiä. Vuonna 2019 noin 20 % työllisestä työvoimasta työskenteli kuntien palveluksessa. Keravan kaupungilla työskenteli noin 1 750 henkilöä. Opettajat mukautuvat päivissä, joskus jopa tunneissa, tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lapsemme saavat ammattitaitoista opetusta ja tukea oppimiseen joka päivä, toiset maskin takaa omassa luokassa ja toiset samaan aikaan kotiin linjoja pitkin. Kaikki rakennukset pidetään extrasiistinä ja ruokahuoltokin on järjestynyt.

Vanhuksemme saavat huolenpitoa ja hoivaa, myös kotiinsa. Terveyskeskuksen väki huolehtii omasta tehtävästään ja hammashuoltomme saa edelleen kiitosta ylivertaisesta palvelusta, kuten tähänkin saakka. Myös päiväkoti-ikäiset lapsemme saavat turvallisen aikuisen hoitoa ja varhaiskasvatuksen tavoitteista pystytään pitämään kiinni. Myös hallinnon pitää toimia mallikkaasti oli tilanne mikä hyvänsä.

Paineistettu tilanne, jossa kaupungin työntekijät työskentelevät, on melkoinen. Julkisia palveluja halutaan leikata ja monet näkevät palvelujen toteuttajat vain menoeränä. Useat kunnat lähtivät budjettivalmistelussa helpoimman tien kautta liikkeelle ja päätyivät lomautuksiin ja jotkut jopa irtisanomisiin. Me Keravalla onneksi pääsimme budjettisopuun toista reittiä. Jatkuvassa työn menettämisen pelossa ei kukaan halua työskennellä.

Me demarit teemme päätöksiä tulevaisuuteen niin valtakunnan tasolla kuin omassa kotikunnassammekin. Palvelut, joita kaupungin työntekijät tuottavat, ovat meille kuntalaisille elintärkeitä. Yhdessä myös teemme tulevaisuutta pandemian jälkeenkin.

Kaisa Niskanen, pj

Jari Laukia, vpj

Keravan Demarit

SDP:n valtuustoryhmän puheenvuoro 30.11.2020

Arvoisat valtuutetut, hyvä keravalaiset

Kun maaliskuussa alkoi lockdown ja myöhemmin Uudenmaan rajat suljettiin niin kukaan ei olisi voinut siinä vaiheessa tietää, kuinka paljon tämä terveyskriisi tulisi muuttamaan maailmaa, suomalaista yhteiskuntaa ja meidän keravalaisten arkea. Kriisin päättyminen ei ole näköpiirissä kunnes riittävä määrä kansalaisia on saatu rokotettua.  

Vielä emme tiedä, miten paljon kuntalaiset ovat jättäneet hoitamatta muita sairauksia koronan takia. Terveyskriisi on synnyttänyt sosiaalisen kriisin,  joka on näkynyt nuorten levottomuutena ja perheiden avunpyyntöitä myös täällä Keravalla. On hyvä että turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota yhteistyössä Itä-Uudenmaan poliisin kanssa. Meidän pitää pystyä vaikuttamaan taustalla oleviin huume- ja päihdeongelmiin sekä syrjäytymiskierteeseen. Suuri kiitos vapaaehtoisille, jotka olette osaltanne auttaneet keravalaisia selviytymään kriisin keskellä.

Keravalla suoriuduttiin kevään koronatoimista hyvin. Haluan kiittää kaupungin henkilökuntaa joka venyi vaikeissa olosuhteissa jolloin osa siirtyi jopa uusiin työtehtäviin. Keravan kaupunki ei lomauttanut tai irtisanonut koronan takia ketään. Jopa kesätyöntekijöitä palkattiin.

Terveyskriisi on laittanut kuntien talouden ahtaalle kun verotulot ovat vähentyneet, palveluja ollaan jouduttu tuottamaan uudella tavalla ja koronan välittömiin toimiin mm. testaukseen ja jäljitykseen on jouduttu panostamaan. Suomen hallitus teki viisaan päätöksen sen suhteen että kuntia ja sairaanhoitopiirejä on tuettu suoraan taloudellisesti. Toivottavaa olisi että valtio tukisi suoraan myös HSL:ää sillä vähentyneellä joukkoliikenteen käyttämäärillä on heijastusvaikutuksia tänne Keravalle kuntaosuuksien kasvuna tulevina vuosina.

Korona on aiheuttanut taloudellista ahdinkoa keravalaisille kotitalouksille. Keväällä Kerava keikkui Uudenmaan tilastojen kärjessä lomautusten määrän suhteen. Useat keravalaiset työskentelevät palvelualoilla tai lentokentällä. Kaupunginhallitus huojensikin asiakasmaksuja ja Keravan energia laski asukkaiden ja yritysten sähkön siirtohintoja 1. kesäkuuta alkaen.

Keravan ensi vuoden talousarviota rakennettiin sumussa pandemian keskellä. Ensi vuodelle emme ole budjetoineet erillistä koronapuskuria esimerkiksi mahdollisiin rokotuksiin. Toivottavaa on että tältä osin valtio korvaisi aiheutuneet kustannukset.

Meidän sosialidemokraattien mielestä keskellä terveyskriisiä ei kannattanut leikata palveluja, nostaa sote-asiakaspalvelumaksuja eläkelläisiltä, työttömiltä tai nuorilta.

Silti pitää olla huolissaan siitä että ensi kertaa Keravan kaupungin historiassa ensi vuoden talousarvio 2021 on käyttötalouden suhteen jo lähtökohdiltaan alijäämäinen. Toisaalta edellisten vuosien ylijäämäiset tilinpäätökset ovat mahdollistaneet lainamäärän pienentämisen ja talouden vahvistamisen, josta on hyötyä näinä vaikeina aikoina. Joka tapauksessa ensi keväänä valittavalla uudella valtuustolla on edessään isot haasteet.

Keravan sosialidemokraatit eivät kannata leikkauslistoja vaan esitimme poliittisten ryhmien talousarvioneuvotteluissa vuodelle 2024 ulottuvaa Kerava polkua, jonka avulla olisi tasapainotettu taloutta. Valitettavasti tähän ei löytynyt laajaa kannatusta.

Kaikkien valtuustoryhmien yhdessä sopiman talousarvion ensimmäisessä kohdassa sanotaan: ”Edellytetään, että kaupunginhallitus laatii yhteistyössä lautakuntien kanssa 31.5.2021 mennessä ehdotukset kaupungin toimintojen ja palvelujen tehostamiseksi ja vaikuttavuuden parantamiseksi.” Talouden epävarmoina aikoina kaupungin oma toiminta ja kyky löytää uusia tapoja tuottaa palveluja korostuu.


Esimerkkinä tästä mm. halutaan selvittää, miten nuorten palveluita voisi kehittää esimerkiksi suuntaamalla resursseja nuorten aseman palveluihin ja etsivään nuorisotyöhön.

Arvoisat kuulijat,

Rakenteellisten uudistusten lisäksi tarvitaan tulopohjan vahvistamista. Siksi vuoden alussa käynnistyvään Kerava-Vantaa työllisyyden kuntakokeiluun kohdistuu suuria odotuksia. Aikoinaan TE-toimisto siirrettiin Keravalta Järvenpäähän. Nyt pitää saada riittävät työvoimapalvelut Keravalta. Yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa pitää tiivistää.

Ensi vuonna Keravalla investoidaan lähes 40 miljoonalla eurolla. Tärkeitä investointeja ei kannata siirtää. Tästä esimerkkinä Marttilan vanhusten palvelutalon aloittaminen ensi vuonna. Sompion puiston kokonaissuunnittelua jatketaan. Onneksi Nuorten skeittiparkin rakennesuunnittelu etenee.

Suomen kestävän kasvun keskiössä ovat ilmastonmuutoksen toimet, digitalisaatio, koulutus ja tutkimus. Keravan tulee osaltaan edistää näitä toimia. Keravan kaupunkilaisten omistama energiayhtiö käyttää ensi vuodesta alkaen energiatuotannossaan vain uusiutuvia biopolttoaineita kun turpeen käytöstä luovutaan lopullisesti.

Haluan kiittää Keravan kaikkia poliittisia ryhmiä siitä että jälleen kerran saimme yhdessä löydettyä talousarviokokonaisuuden, mikä hyödyttää kaikkia keravalaisia. Nyt käsittelyssä oleva talousarvioehdotus on kompromissi, jonka takana me sosialidemokraatit voimme seisoa. Haluan kiittää myös kaupunginjohtajaa, kamreeria ja kaupunginsihteeriä sekä koko johtoryhmää siitä että valmistelitte neuvotteluihin taustamateriaalia ja näin edes autoitte lopputuloksen syntymistä.

Useissa kielissä, kun kohotetaan maljoja, toivotetaan hyvää terveyttä. Tämän vuoden jälkeen ymmärtää paremmin sen merkityksen. Haluan toivottaa keravalaisiin perheisiin terveyttä, rauhallista joulua ja parempaa ensi vuotta. Pysytään kotona, pidetään etäisyyttä mutta pidetään huolta läheisistä ja naapureista. Kiitos.

Keravan Demarien puheenjohtajana jatkaa Kaisa Niskanen

Keravan Demarit ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin 24.11.2020 ajan hengen mukaisesti Teamsin kautta.

Jäsenistöä saatiin mukavasti paikalle ja kokouksen aluksi kaupungin budjettineuvotteluja avannut valtuustoryhmän puheenjohtaja Anne Karjalainen sai kovasti kiitosta onnistuneesti luotsatuista neuvotteluista.

Puheenjohtajana vuonna 2021 jatkaa saviolainen Kaisa Niskanen. Varapuheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Jari Laukia. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Ilppo Alatalo, Marika Aljas, Nelli Niemelä, Niina Saarinen ja Tatu Tuomela. Hallituksen varajäseniksi valittiin Leena Harjula-Jalonen ja Anneli Luusalo.

Valtuustoaloite sote-henkilöstön kiittämisestä koronan aikana tehdystä työstä

Korona-aika on ollut sosiaali- ja terveysalan työntekijöille monin tavoin raskas ja se on vaatinut heiltä paineensietokykyä ja joustamista. Valmiuslaki mahdollisti poikkeamia palvelusuhteen ehdoissa mm. vuosilomien, työtehtävien, työyksiköiden vaihdon ja irtisanomisajan suhteen. Edelliset lisäsivät työntekijöiden kuormitusta tilanteessa, jossa työn suorittaminen asettaa heidät eturintamaan kaikille tuntemattoman ja uhkaavan uuden viruksen kanssa.

Koronan toinen aalto on parhaillaan käynnissä ja emme tiedä, miten kova koitos sote-henkilöstöllä on edessä. Tehyn teettämän kyselyn mukaan vain 23 % hoitajista uskoo jaksavansa sote-alan työtehtävissä työuransa loppuun asti. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa Kerava tarvitsee erityisen paljon hoito- ja ohjaustyötä tekevää motivoitunutta sote-henkilökuntaa.

Me aloitteen jättäneet ja aloitteen muut allekirjoittaneet esitämme, että Keravan kaupunki osoittaa arvostuksensa suoraa asiakastyötä tekeville sote-alan työntekijöille, joiden työtehtävien hoitaminen ei ole mahdollista etätyössä. Esitämme, että Kerava lahjoittaa kaupungin palveluksessa oleville suoraa asiakastyötä tekeville ohjaus- ja hoitotyön ammattilaisille kiitokseksi arvokkaasta työstä tuntuvan suuruisen verottoman lahjakortin vai vastaavan etuuden, jonka työntekijä voi käyttää omaa jaksamistaan tukevaan toimintaan. Etuuden hankinnassa huomioidaan keravalaiset yritykset.

Tämän aloitteen mukainen sote-henkilöstön kiittäminen on toimenpide, joka osaltaan vahvistaa Keravan strategista tavoitetta olla työnantaja hyvinvoiville ja innostuneille työntekijöille. Kerava on monessa asiassa edelläkävijä, nyt meillä on mahdollisuus olla sitä myös työnantajana poikkeuksellisessa pandemiatilanteessa.

Aloitteen ideoimiseen ja muotoiluun on osallistunut myös sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Heli Karhu.

Keravalla – Hyvän elämän kaupungissa

Nina Korventaival (SDP)

Samuli Isola (SDP)

Lähde kuntavaaliehdokkaaksi

”Tähän on tultava muutos”
Niin se usein aktivoituminen saa alkunsa.

🧸 Leikkipuistossa muiden vanhempien kanssa jutellessa huomaat ajattelevasi, että asialle pitää tehdä jotain.

🏀🏒🥋 Lasten harrastuksen kautta huomaat, kuinka paljon lapsia on ilman harrastusta. Asialle on voitava tehdä jotain.

📚 Koulurakennuksissa on puutteita, ammatillinen opetus kaipaa lisäresursseja, tarvitaan lisää tukea. Tähän on tultava muutos.

🐈 Naapurin mummo viettää ihan liian paljon aikaa yksikseen, eikä oikein enää pärjää vain kissa seuranaan. Ikäihmisten palveluihin tarvitaan lisäpanostuksia.

🍽🏠 Keskustassa kävellessä tuntuu, että huonompiosaisten määrä on selkeästi kasvanut. Jokaiselle kuuluu lämmin ateria päivässä ja katto pään päälle yöksi. Asialle on tehtävä jotain.

Maailmaa voi muuttaa.
Tarvitaan vain rohkeita ihmisiä.

Ole rohkea.
Lähde kuntavaaliehdokkaaksi.
Täytä lomake osoitteessa https://sdp.fi/fi/kuntavaaliehdokkaaksi/ 

Siinä se Sanna nyt on

”Siinä se Sanna nyt on! Kyllä voi olla ylpeä meidän pääministeristä!”

Puuvalonaukiolla riitti kuhinaa, kun keravalaiset jännittyneinä odottelivat pääministerin tuloa. Lämmintä soppaa jonotettiin turvavälein ja aurinkoinen keli laittoi hymyn huulille maskien taakse.

Pääministeri Marin piti puheen, joka sai valtavat aplodit paikalla olevalta yleisöltä. Päät nyökyttivät hyväksynnän merkiksi mm. sille, että oppivelvollisuutta laajennetaan, toisesta asteesta tehdään aidosti maksuton ja työn vastaanottamista helpotetaan alentamalla päivähoitomaksuja 70 miljoonalla eurolla.

Kuten pääministerini kertoi, meille demareille on tärkeää huolehtia toimivasta arjesta: niin että lapset saavat hyvät eväät elämään, ikäihmiset tarvitsemaansa huolenpitoa ja meistä jokainen työtä ja turvallisen arjen.

Upeat kuntavaaliehdokkaamme jututtivat ihmisiä ja tänään saimme taas kolme uutta ehdokasta porukkaamme. Puolueen puheenjohtajan puhe sai meidän omankin porukan voimaantumaan, tässä porukassa on mahtavaa tehdä työtä kuntalaisten paremman arjen puolesta.

Haluatko sinä kuntavaaliehdokkaaksi? Täytä lomake osoitteessa https://sdp.fi/fi/kuntavaaliehdokkaaksi/.

Kuva Samuli Miettinen

Tule tapaamaan meitä ja Sannaa!

Mitä sinulla on sydämellä? ❤️❤️❤️

SDP Keravan kuntavaaliehdokkaat ja luottamushenkilöt ovat paikalla Puuvalonaukiolla lauantaina 10.10. klo 11.30-13.30. Tule juttelemaan sinulle tärkeistä asioista!

☑️ klo 12 on halukkaille tarjolla soppaa
☑️ klo 12.15 paikalla on SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marin

VALTUUSTOALOITE ROTTAPOPULAATION NOPEAKSI JA TEHOKKAKSI VÄHENTÄMISEKSI KERAVALLA

Rottahavainnot eri puolilla Keravaa ovat lisääntyneet kuluneen vuoden aikana paljon.  Erityisen paljon rottia on havaittu mm. aseman seudulla, Saviolla ja Ahjossa. Rottia on katualueilla, asemilla, puistoissa ja piha-alueilla.

Viranomaisten vastuulla on rottakannan hallitseminen kaupungissa. Tähän työhön kuuluu rottakannan analysointi, torjuntatyön koordinointi ja toteuttaminen sekä kuntalaisten ohjaus ja neuvonta. Tämän lisäksi kiinteistöjen omistajat ja käyttäjät ovat velvoitettuja huolehtimaan omien kiinteistöjensä siisteydestä ja siitä, etteivät ne houkuttele rottia puoleensa.

Rottahavainto kiinteistössä edellyttää välittömiä torjuntatoimia.  Kiinteistön omistaja voi tehdä torjuntatoimia itse, mutta rottien karkottaminen myrkyttämällä on kiellettyä muiden kuin tuholaistorjunnan ammattilaisten toimesta.

Keravalla rottapopulaatio on kasvanut niin suureksi, että kuntalaisten käytössä olevat torjuntakeinot eivät ole riittävän tehokkaita pitämään rotat poissa piha-alueilta ja ulkorakennuksista. Minä ja muut allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Kerava ryhtyy aktiivisiin toimiin rottapopulaation pienentämiseksi yhteistyössä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa.

Keravalla 8.6.2020

Nina Korventaival

Jäsenvaali puoluekokousedustajista

SDP:n puoluekokous järjestetään kesäkuussa Tampereella ja parhaillaan on käynnissä jäsenvaali puoluekokousedustajista.
Keski-Uusimaan vaaliyhtymästä valitaan 17 edustajaa, joten voit äänestää 17 ehdokasta.
Se ehdokas, jonka merkitset numeron 1 kohdalle, saa 17 ääntä.
Numeron 2 kohdalle merkitty saa 16 ääntä, numeron 3 kohdalle merkitty 15 ääntä jne.

Keravan Demareiden ehdokkaat
nro 9 Ville Hoikkala
nro 12 Anne Karjalainen
nro 18 Markku Liimatainen
nro 23 Kaisa Niskanen
nro 29 Heikki Raittila
nro 32 Tatu Tuomela

Sähköinen äänestys päättyi 4.3.
Piiritoimistolla uurnaäänestys on mahdollista 16.-30.3. klo 9-16.
Keravalla uurnaäänestys järjestetään Keravan kirjastolla 19.3 klo 15-18 ja 21.3 klo 13-16.

VALTUUSTOALOITE SELVITYKSESTÄ VAPAAEHTOISTYÖN MAHDOLLISUUKSISTA KERAVALLA

Keravalla toimii useita järjestöjä, jotka toimivat kokonaan tai osin vapaaehtoisvoimin. Keskeisiä vapaaehtoistyötä tarjoavia ja toteuttavia toimijoita ovat mm. Talkoorengas, Keski-uudenmaan yhdistysverkoston järjestöt, Me-talo, seurakunnat ja paikalliset eläkeläisjärjestöt.

Vapaaehtoiset tuovat iloa ja apua kaupungin toimialojen asiakkaille, mutta siitä huolimatta vapaaehtoistyön lisäämistä kuntalaisten hyvinvoinnin tukemiseksi tarvitaan. Vapaaehtoistyö täydentää ja tukee kaupungin omia palveluita. Vapaaehtoisten ohjautuminen kaupungin toimialoille entistä tehokkaammin, vaatii kaupungin oman vapaaehtoistyön verkoston luomista.

Vapaaehtoistyötä koordinoidaan kaupungin omana toimintana esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Järvenpäässä, Tuusulassa, Hyvinkäällä ja Porvoossa. Kaupunkien vapaaehtoistyön koordinoinnista vastaavat työntekijät kehittävät kaupungin omille toimialoille suuntautuvaa vapaaehtoistoimintaa yhteistyössä vapaaehtoistoimintaa tarjoavien toimijoiden kanssa. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori organisoi vapaaehtoisille suunnattuja koulutuksia ja virkistystä sekä tukee vapaaehtoisia ja sitä toteuttavia toimijoita arjessa.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kerava tekee selvityksen vapaaehtoistyön mahdollisuuksista, koordinoinnista ja kokonaisuudesta Keravalla. Selvityksen tuloksena voi olla vapaaehtoistyön koordinointivastuun nimeäminen jollekin taholle tai henkilölle.

Nina Korventaival, Sari Pesu, Lahja Havansi, Inna Kallioinen ja Juhani Lohikoski