Pääkirjoitus SDP Vantaa-Kerava -lehdessä, lue koko lehti täältä

Suomessa nousi valtaan kesäkuussa sotien jälkeisen ajan oikeistolaisin hallitus. Jo nyt on selvää, että suomalaisten odotukset petettiin monessa asiassa  – velkaantuminen ei vähene eikä työllisyys parane, mutta kohtuuttomuuksia vaaditaan monelta. Yksi petos nousee kuitenkin ylitse muiden: se on perussuomalaisten takinkääntö suomalaista palkansaajaa kohtaan. Orpo-Purran hallitus on toteuttamassa ennennäkemättömiä työmarkkinaheikennyksiä, jotka murentavat työntekijöiden suojaa ja rapauttavat keskinäistä luottamusta työpaikoilla: siihen kuuluvat esimerkiksi irtisanomisen helpottaminen, sairaussakko ja perusteettomien pätkätöiden laillistaminen. Ja tämä on vasta pitkän listan alku.

Työntekijöiden aseman heikennysten lisäksi hallitus tekee historiallisia leikkauksia sosiaaliturvaan. Ne osuvat rajusti jo ennestään heikoimmassa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Yksi suurista sosiaaliturvaleikkauksista koskee asumistukea. Tällä hetkellä noin 40 prosenttia asumistuen saajista käy töissä. Kyse on ahkerista ihmisistä, joilla on vuokranmaksun jälkeen jo nyt tiukkaa. Hallituksen leikkausten vuoksi monet pohtivat,  joutuuko muuttamaan omasta kodistaan pois.

Mitä asumistuen leikkaus oikein tarkoittaa esimerkiksi koulunkäynnin avustajalle, joka on kahden lapsen yksinhuoltaja? Kahden tonnin palkasta, josta ennestään menee jo noin puolet vuokraan, hallitus leikkaa 200 euroa. Joidenkin perheiden kohdalla tulot voivat tippua jopa 500 euroa.

On syytä muistaa, että näin laajoista leikkauksista on pitkäaikaisia seurauksia: Sosten laskelmien mukaan köyhyys kasvaa jopa 40 000 henkilöllä, joista lähes 13 000 on lapsia. Eriarvoisuus kasvaa. Toimeentulotukea saavien määrä tulee nousemaan, ja juuri siihen liittyy suurimmat kannustinloukut työn vastaanottamiseen.

Samaan aikaan on ihmeteltävä, että suurituloiset on rajattu kokonaan pois säästötalkoista – heille päinvastoin on räätälöity suurimmat veronalennukset, Epäsuhta on valtava ja jakaa perusteettomasti suomalaisia eri leireihin.

Sosialidemokraatit osoittavat vaihtoehdon, jolla valtiontaloutta on mahdollista tasapainottaa oikeudenmukaisemmin, Suomen kasvua vauhditetaan ja kasvun hyödyt jaetaan reilummin. Nyt on oikea aika tulla mukaan pelastamaan pohjoismaista hyvinvointivaltiota: liity jäseneksi ja vaikuta, tapoja on monia. Me olemme kansanliike, joka pystyy muuttamaan Suomen suunnan.

Kestävä tulevaisuus luodaan yhdessä – Sinua tarvitaan.

Antti Lindtman 
SDP:n puheenjohtaja

Katso myös nämä: