Nykyisen hallituksen valmistelema sosiaalihuoltolain uudistus muuttaa merkittävästi sosiaalihuollon palveluita. Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua kasvatus- ja perheneuvonnan tulevaisuudesta, ja aivan syystä.
Hallituksen esityksen mukaan kasvatus- ja perheneuvonta poistettaisiin lakisääteisistä palveluista ja sen järjestäminen jäisi jatkossa hyvinvointialueiden harkintaan. Keskusteluissa hallituksen edustajat ovat korostaneet, ettei kyse ole perheneuvoloiden lakkauttamisesta, käytännössä kasvatus- ja perheneuvontaa toteuttavat juuri perheneuvolat. Niillä on pitkä ja ansiokas historia osana suomalaista sosiaalihuoltoa, joten perustelut tuntuvat enemmän sanamuotojen tarkastelulta kuin todelliselta turvalta palveluiden jatkuvuudelle.
Muutos tulee tilanteessa, jossa hyvinvointialueet kamppailevat jo valmiiksi tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Huoli on todellinen siitä, että ei-lakisääteisistä palveluista joudutaan säästämään ensimmäisenä. Tämä vaarantaa lasten ja perheiden varhaisen tuen, jonka avulla voidaan ehkäistä raskaampien palveluiden tarvetta myöhemmin.
Erityistä huolta herättää esitys psykologien roolin muuttamisesta konsultoivaksi. Tällä hetkellä psykologit tekevät perheneuvoloissa suoraa asiakastyötä lasten ja perheiden kanssa. He tukevat lapsen kehitystä, vanhemmuutta ja perheen vuorovaikutusta – usein jo odotusaikana. Tämä varhainen tuki on korvaamatonta.
Lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen tukeminen on keskeinen osa tätä työtä. Kiintymyssuhde rakentuu varhaisessa vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa pitkäkestoisesti lapsen kehitykseen. Kun lapsi kokee, että hänen tarpeisiinsa vastataan johdonmukaisesti, hänelle muodostuu turvallinen kiintymyssuhde. Se toimii eräänlaisena pohjakarttana: lapsi oppii säätelemään tunteitaan, luottamaan toisiin ja näkemään itsensä arvokkaana.
Monissa perheissä kuormitusta aiheuttavat esimerkiksi vanhemman mielenterveyden haasteet, kuten masennus tai ahdistus. Nämä voivat heikentää vuorovaikutusta vauvan kanssa juuri ratkaisevassa kehitysvaiheessa. Psykologin tuki voi tällöin olla ratkaiseva tekijä, joka auttaa katkaisemaan kielteisiä kehityskulkuja. Samalla se on kustannustehokasta: varhainen tuki voi vähentää myöhempää, raskaampien palveluiden tarvetta.
Jos psykologien rooli kavennetaan pelkäksi konsultoinniksi, menetetään osa tästä vaikuttavasta työstä. Lapsiperheet tarvitsevat konkreettista ja saavutettavaa tukea, eivät pelkästään asiantuntijoiden välistä neuvonpitoa.
Mikäli uudistus etenee esitetyssä muodossa, vastuu siirtyy hyvinvointialueille. Päättäjien on tällöin kannettava erityinen vastuu siitä, että varhaisen tuen palvelut toteutuvat myös jatkossa. Varhainen tuki ei ole säästökohde vaan yhteiskunnanhyvinvoinnin perusta. Sen heikentäminen maksaa lopulta moninkertaisesti. Nyt tehtävät päätökset näkyvät vuosikymmenten päähän. Siksi niitä ei saa tehdä hätiköiden eikä säästöjen ehdoilla, vaan lasten parhaaksi.
Tiina Kutvonen
