Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell kantoi huolta suomalaisen koulutuksen kansainvälisyydestä ja työperäisen maahanmuuton tulevaisuudesta (KU 23.7.2023).

Huoli on aiheellinen. Syntyvyys Suomessa on alentunut. Monilla elinkeinoelämän aloilla esiintyy pulaa työvoimasta. Nykyisen hallituksen tavoitteena on vähentää korkeakoulujen rahoitusta. Korkeakoulujen tulisi korvata vähentynyt rahoitus mm. ulkomailta Suomeen tulevien opiskelijoiden lukuvuosimaksuja korottamalla.  Tuoreet selvitykset ja kesän aikana käyty keskustelu rasismista ovat epämiellyttävällä tavalla tuoneet esiin ahdasmielisiä näkemyksiä maassamme.

Suomessa on korkeatasoinen koulutus, joka on kiinnostanut myös ulkomaalaisia opiskelijoita. Meillä on erityistä koulutusta, vaikkapa ammatillinen opettajankoulutus, jota on viety taloudellisesti ja eettisesti kestävällä tavalla ulkomaille.

Hallitusohjelmassa todetaan, että työvoimapulaan vastataan mm. lisäämällä maahanmuuttajien osallistumista työelämään.  Suomen kansainvälistä vetovoimaisuutta on parannettava luomalla positiivista maakuvaa.

Suomen kiinnostavuuteen työpaikkana ja opiskelumaana tulee edelleen kiinnittää huomiota. Joskus ulkomailla käydessäni Suomesta kiinnostunut opiskelija on kysynyt, onko Suomi turvallinen maa ja esiintyykö maassa rasismia. Olen vastannut, että Suomi on turvallinen maa, yhteiskunta toimii ja että rasismiin liittyviä ilmiöitä esiintyy vähän. Toivon todella, että jatkossakin voin kertoa tuollaisen totuuden.

Jari Laukia, FT, Kerava

Katso myös nämä: