Artikkeli SDP Vantaa-Kerava -lehdessä, lue koko lehti täältä
1. Kuka on Nelli Niemelä ja mistä tulet?
Olen keravalainen neljän lapsen äiti ja ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu. Olen työskennellyt Suomen Icehearts ry:ssä yli 10 vuotta, tällä hetkellä asiantuntijatehtävissä ja perheiden tuen mentorina. Olen mukana Icehearts Europe -hankkeessa, jossa viedään Euroopan eri maihin Iceheartsin hyviä käytäntöjä ja toimintatapoja. Lisäksi vien vielä loppuun vuodesta 2013 toimineen tyttötyön pilottiryhmän Icehearts -polun kasvattajana. Työn ohessa erikoistuminen pari- ja perhepsykoterapeutiksi on loppusuoralla.
2. Millainen paikka Kerava on asua?
Kerava on kompakti kaupunki, sellainen kylämäinen “kaikki tuntee toisensa”. Radanvarsi tuo toki liikkuvia ongelmia, mutta viihdyn Keravalla hyvin ja olen ylpeä keravalainen. Täällä palvelut on lähellä. Ja vaikka kaupungin talous on haasteellinen, kuten kuntatalous kaikkialla, meillä on myös halua ja tahtoa ratkaista ongelmia.
3. Miksi lähdit kuntapolitiikkaan? Millaisiin asioihin haluat vaikuttaa?
Pitkän puoluekantani pohdinnan jälkeen lähdin kuntapolitiikkaan, koska minua pyydettiin mukaan kuntavaaleihin SDP:n ehdokkaaksi ja tässä elämäntilanteessa koin, että minulla on aikaa. Olen tykännyt asua Keravalla, lapsemme ovat täällä koulua käyneet ja perheemme on ollut tyytyväisiä palveluihin. Halusin antaa oman panokseni siihen, että näin on jatkossakin. Taustani vuoksi minulla voisi olla myös annettavaa erityisesti nuoriin liittyviin asioihin.
Keravan kasvatus- ja opetuslautakunnassa toimiessani haluan olla edistämässä sitä, että voimme taata jokaiselle oppilaalle tarvittavan tuen ja avun kouluun. Keravalla on mm. lisätty jalkautuvaa nuorisotyötä sekä palkattu kouluvalmentajia, joiden tehtävänä on tukea koulunkäyntiä ja toimia aikuisina, joilla on aikaa kohdata oppilaita. Lisäksi koen, että on tärkeää panostaa niin opettajien kuin varhaiskasvatuksen työntekijöidenkin hyvinvointiin, jotta he jaksavat tehdä työtään hyvin. Yhteistyössä niin me kuntapäättäjät, koulut kuin muutkin toimijat voimme edistää koko kaupunkimme ja asukkaiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
4. Mitä Suomen Icehearts ry tekee?
Icehearts tekee perheille maksutonta ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä kokonaisvaltaisesti eri keinoja käyttäen. Tarjoamme lapselle harrastuksen, johon voi sisältyä niin retkeilyä, kokkailua kuin urheilua ja liikuntaakin. Toimintamme ideana on yhdessä pelaaminen ja toimiminen. Tärkeintä on se, että kaikki pelaa, eikä niinkään kilpailuhenkisyys. Joukkuepelillä kuitenkin voidaan sitouttaa ja motivoida lapsi pysymään toiminnassa mukana.
Etsimme tukea tarvitsevia lapsia, jotka valitaan toimintaamme mukaan 6-7 vuoden iässä yhdessä sosiaalitoimen ja koulun kanssa. Meillä ryhmäkokoa kasvatetaan vähitellen sinne 20 lapseen asti. Toiminnassa mukana olevien lasten kanssa pysytään yhdessä noin 12 vuotta. Lasten ja nuorten sekä perheiden rinnalla kuljetaan ja ollaan mukana koulussa, mutta tarvittaessa myös kotona ja sosiaalitoimen kanssa asioidessa.
5. Mitä haasteita työssäsi esiintyy? Mitä tulisi tehdä toisin?
Lapsiperheiden kasvava köyhyys huolestuttaa ja näkyy yhä enemmän. Tuntuu epäreilulta, että toisilla perheille ja lapsilla on enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kuin toisilla. Osa joutuu päivittäin miettimään, miten arjesta selviää ja tämä kuormittaa niin vanhempien kuin koko perheen elämää. Myös nuorten väkivaltaisuus näkyy. Meillä on paljon lapsia ja nuoria, jotka kokevat ulkopuolisuutta yhteiskunnassa. Lisäksi peruskouluissa tuen tarpeita on yhä enemmän, mutta onko yhteiskunnassamme tarjota tähän riittävästi resursseja?
Tässä tilanteessa ensiarvoisen tärkeää olisi kuunnella opettajia ja ammattilaisia, jotka tekevät työtä lasten ja nuorten parissa. Uskon, että yhteistyössä heidän kanssa voitaisiin pohtia, miten saada työstä järkevä kokonaisuus ja voisiko jotain tehdä sujuvammin. Lastensuojelun ja sosiaalityön tekijöistä moni on erittäin kuormittuneita, ja heitä tulisi erityisesti kuunnella, mitä heidän mielestään tulisi tehdä.
6. Miten mielestäsi tulisi toimia, kun havaitaan lapsen/nuoren elämässä hyvinvointia uhkaavia riskitekijöitä?
Me tarvitaan enemmän yhteisöllisyyttä! Meillä on valitettavasti edelleen sellainen kulttuuri, jossa jokainen hoitaa omat asiansa. Jokainen meistä kuitenkin voi kysyä, ottaa puheeksi ja auttaa. “Onko sinulla kaikki ok?” -kysymyksen esittäjän ei tarvitse olla lastensuojelun ammattilainen tai poliisi.
Lisäksi nostaisin somen – ymmärrämmekö täysin vieläkään sitä, mikä merkitys sosiaalisella medialla on lasten ja nuorten kasvattajana? Tämä tuo valtavan eriarvoisuuden, kun toisen kotona voi puhua somessa näkemistään asioista ja toisen ei. Lapsen tai nuoren ahdistus kasvaa, kun ei ole ketään kenelle puhua.
7. Mitä haluaisit sanoa lapselle/nuorelle, jolla on nyt vaikeaa?
Oli mitä tahansa, niin aina on uuden mahdollisuuden alku, emmekä voi ennakkoon tietää, mistä se mahdollisuus tulee. Meillä on paljon palveluita ja ne ovat aika pirstaleisia, joten tästä voi tulla kokemus, ettei saa apua. Kannustan silti yrittämään avun hakemista, vaikka se on raskasta ja joskus turhauttavaakin. Tässäkin olisi hyvä kääntyä vertaistuen puoleen. Koskaan ei voi tietää, mistä apu lopulta tulee.
8. Mitä ajatuksia Suomen hallituksen tavoitteet tälle hallituskaudelle herättää?
Heikompiin kohdistuvat leikkaukset ovat kylmää luettavaa – mitä kaikkea tämä aiheuttaa ja millaiseen asemaan yhteiskunnassamme monet perheet joutuvat. Tällä voi olla haitallisia vaikutuksia lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Jos vanhemmat joutuvat jatkuvasti taistelemaan rahan riittävyydestä työnteostakin huolimatta, luo se helposti katkeruutta ja tilanteen korjaaminen vie aikaa. Mitä enemmän tuotamme kurjuutta, sitä enemmän meillä sitä on. Näin rajuilla leikkauksilla on pakostakin pitkäkestoisia vaikutuksia, joten toivottavasti näitä arvioidaan vielä uudelleen.
9. Julkaisit aiemmin tänä syksynä veljesi Aki Saariahon kanssa kirjan Ei minulla ole mitään ongelmaa: Voiko alkoholistia pelastaa? Mitä haluat kirjassasi kertoa?
Kirjan ajatus lähti siitä, kun veljeni on alkoholisti ja juonut 28 vuotta. Läheisenä olen yrittänyt auttaa häntä paljon. Etenkin veljeni juomisen loppuaika oli näin siskon roolissa tosi raskasta aikaa. Lopulta kuitenkin ihme tapahtui – veljeni suostui hoitoon ja raitistui.
Suomessa edelleen päihderiippuvuus on yksityisasia/tabu. Halusimme tuoda tarinamme julki, jotta joku muukin voisi hyötyä meidän kokemuksistamme. Kirjassa painotamme läheisen näkökulmaa, miltä tuntuu olla päihderiippuvaisen läheinen ja mitä läheinen voi tai ei voi tehdä. Itse olisin nimenomaan kaivannut vertaistukea, mutta minulla ei ollut voimavaroja etsiä tukea.
Päihderiippuvuus on hankala ja vaikeasti tunnistettava sairaus, joten halusimme käydä vuoropuhelun siitä, kuinka sairaus kehittyy vähitellen ja läheisenä tätä on vaikea ymmärtää ja auttaa. Vertaistuesta ja läheisryhmistä voi kuitenkin saada voimaa jaksaa ja ymmärrystä, miten kyseisen sairauden kanssa tulisi toimia. Samoja kokeneilta kirjan lukeneilta onkin tullut paljon positiivista palautetta siitä, kuinka lohduttavaa on ollut saada sanat kokemuksille ja kuinka tärkeää, että asiasta pääsee puhumaan. Päihderiippuvuus kun aiheuttaa valtavaa tuskaa ja vaikeuksia niin sairaudesta kärsivälle, kuin myös ympärillä oleville.