Kerava on pyörä- ja kävelymatkan päässä monesta kohteesta, jonne ihmiset niin Keravalta, kuin naapurikunnista kulkevat autojen lisäksi myös pyörällä ja kävellen. Me paikalliset tiedämme missä on Tuusulan Rantatie ja missä päin Sipoo tai minne pitää lähteä, jos haluaa Kalevaan tai vaikkapa Aurinkomäelle, mutta uudet keravalaiset ja naapurikuntien asukkaat eivät tätä tiedä.

Palautetta tulee tasaisesti, että Keravalla on vaikea löytää paikkoja, koska opasteita on niin vähän. Kerava on kuitenkin mainio kohde pyöräillä ja kävellä niin Sipoosta, Järvenpäästä, Tuusulasta  kuin Vantaaltakin. Vieraalle ihmiselle opasteiden puuttuminen luo kuvan vaikeaselkoisesta ja vähän sisäänpäin kääntyneestä kaupungista, jossa ei keskustan lisäksi oikein muuta mainittavaa olekaan, ja tämähän ei ole totta. Omien kohteiden lisäksi meiltä kulkee helposti pyörällä tai kävellen naapurikuntienkin kohteisiin. Sähköpyöräilyn lisääntyessä kymmenien kilometrienkään matka ei ole mikään harvinaisuus.

Me valtuustoaloitteen allekirjoittaneet ehdotamme, että Keravan opasteet kevyelle liikenteelle kartoitetaan ja laitetaan ajan tasalle siten, että täällä on mukava myös uusien ihmisten kulkea paikasta toiseen ilman jatkuvaa reitin hakemista älypuhelimesta tai kartasta. Omalta osaltaan toimivat opasteet lisäävät mielikuvaa elinvoimaisesta Hyvän Elämän Kaupungista.

Keravalla 19.9.2021

Katso myös nämä: